Katuvalaistuksen uudistus Toivakan kunnassa

Katuvalaistuksen uudistus Toivakan kunnalle

JTT Power uusi Toivakan kunnan katuvalaistusta marraskuussa 2018. Uudella ulkovalaistuksella parannettiin tien turvallisuutta.

Saumatonta paikallista kumppanuutta

JTT Power on ollut Toivakan kunnan vuosisopimuskumppanina kunnan kiinteistöjen sähköasennuksissa jo muutaman vuoden.

”Kunnan on hyvä tukea paikallisia yrittäjiä hyödyntäen heidän toimintaa ja osaamista omiin tarpeisiinsa”, kertoo Toivakan kunnan tekninen johtaja Jukka Paalanen.

Yritys valikoitu Toivakan kunnan katuvalaistusprojektiin kilpailutuksen kautta. Jukka Paalasen mukaan kilpailutuksessa JTT Power erottui selkeästi edukseen monipuolisella osaamisellaan sekä hyvällä hinta-laatusuhteella. Katuvalaistusprojektissa tilaaja painotti urakan toteuttamista määräysten mukaisesti.

Projektin toteuttaminen alkoi marraskuussa 2018. Ensimmäisessä vaiheessa purettiin vanhat pylväät ja irrotettiin valaisimet. Sen jälkeen uudet 9 metriä korkeat pylväät kiinnitettiin jalustoihin, kytkettiin kaapelit ja asennettiin valaisimet. Lopuksi kaikki valaisinpylväät säädettiin. Projekti oli luovutettu marraskuun lopussa.

 

Merkittävä vaikutus alueen turvallisuuteen ja viihtyisyyteen

Uusiksi valaisinpylväiksi valittiin Tehometin erikoismalliset puupylväät. 19 kaarevaa pylvästä asennettiin 50 metrin välein Toivakan keskusta-alueella, jonka läpi menee merkittävä ohiajotie Kuopion suuntaan. Uudella katuvalaistuksella kohennettiin Toivakan kunnan liikenneturvallisuutta ja alueen yleistä viihtyisyyttä.

”Valitsemamme erikoiset puupylväät herättävät hyvin huomiota. Kuljettajat havahtuvat siihen, että kyseessä on taajama, ja yhä paremmin keskittyvät ajonopeuteen”, Paalanen selittää.

Uuden katuvalaistuksen teho on huomattavasti parempi verrattuna vanhaan. Kaarevan muodon ansiosta pylväät valaisevat tien todella näyttävästi.

 

JTT Power toteutti katuvalaistus uudistuksen Toivakan kunnalle.
Valaisinpylväiksi valittiin Tehometin erikoismalliset puupylväät.

 

”JTT Power on vastuullinen yritys”

Yksi avaintekijöistä Toivakan kunnan katuvalaistusprojektin onnistumisessa on Paalasen mukaan yrityksen ammattitaito.

”JTT Powerin palvelu toimi erinomaisesti sekä tässä projektissa, että muissakin yhteistyössä toteutetuissa projekteissa. Yrityksen ammattilaisilla on erittäin monipuolista osaamista”, Paalanen kehuu ja jatkaa:

”Kiitän JTT Poweria laadukkaasta ja asiantuntevasta valaisimien asennustyöstä sekä miellyttävästä asiakaspalvelusta. Suosittelen ehdottomasti JTT Powerin sähköurakointipalveluja isoihin uudiskohteisiin, korjausrakentamiseen sekä infrapuolen sähkötöihin.”